Himokone

Himokoneen visuaaliset ja arkitodellisuuden sukuiset tarinat kantavat elokuvien nimiä, mutta ovat uskollisia nimikkofilmeilleen vain hengessään – eivätkä sovi lapsille saati lapsenmielisille.

VALOT POIS, NÄYTÖS ALKAA

Tohtori Samuel L. Brimstone Suffolkin Kuninkaallisesta elokuva-akatemiasta kutsui filmiprojektoria himokoneeksi ensimmäisen kerran vuonna 1949. Siitä lähtien välkkyvää valoa, haluja ja unelmia tuottava laite on nähty sen perimmäisessä tarkoituksessa.

Tuuve Aron visuaaliset ja arkitodellisuuden kanssa satunnaistuttuja olevat tarinat kantavat kuuluisien elokuvien nimiä (Alien, Full Metal Jacket, Huviretki hirttopaikalle, Fight Club…), mutta ovat uskollisia nimikkofilmeilleen vain hengessään. Olipa valokeilassa sitten ero, kulutushysteria, lastentekopakko, työelämän mielettömyys tai sosiaalinen media, näkökulmat ovat enemmän kuin odottamattomia.

Himokoneen välähdykset eivät sovi lapsille saati lapsenmielisille. Niihin on annosteltu sopiva määrä popcornia ja pimeyttä. Ne perustuvat totuuteen yhtä paljon kuin himokoneen toiseen käyttövoimaan: mielikuvitukseen.

Arvosteluotteita

”****”
Niina Holm, Episodi

”Aron ilmaisu lohkeilee rosoisiksi lausumiksi ja töksähteleväksi rytmiikaksi, jotka sopivat saumattomasti tarinoiden äkkijyrkkyyteen ja tapaan kääntää nurja puoli oikeaksi.”
Kaisa Kurikka, Turun Sanomat

”Himokonetta voi lukea sellaisenaan toimivana novellikokoelmana.
   Veikeän lisän lukuelämykseen tuo kuitenkin elokuvien tuntemus, sillä kirjan jokainen luku tai novelli on nimetty jonkun elokuvan mukaan ja tarinaa on kuljetettu elokuvan tyylilajissa.”
Pertti Nyberg, MTV3

”Aron kerronta on tiivistä ja nopeatahtista; käänteitä on paljon, mutta tarinat eivät silti rönsyile minne sattuu.”
Maija Vesanen, Parnasso

”Tuuve Aro on mestari luomaan outoja tunnelmia, ohjaamaan arkisen elämänkulun yhtäkkiä kummalliseen suuntaan. (…) Himokone osoittaa, että niukassa mitassa voi sanoa paljon.”
Anna-Leena Ekroos, Pohjalainen

Avainsanat: Kotimainen kauno, Novellit