Häväistyt

He lähtivät aamun kalvaassa kajossa. Ensimmäisenä talosta tuli laihaa
kaulaansa vääntelevä poika. Hetken kuluttua häntä seurasi nainen
värittömäksi haalistuneessa puvussa, matkalaukkua kantaen. Nainen laski
kätensä pojan olkapäälle. He tuijottivat pihamaalta jotakin, jonka
kumpikin saattoi nähdä vain omalla tahollaan, kun mies ilmestyi
portaille reppu olalla, hattu valmiiksi kasvoille painettuna. Hän uhkui
itsepäistä varmuutta, mutta vain kiepsahtaakseen takaisin sisälle.
Nainen ja poika odottivat liikkumatta, vaiti. Mies näyttäytyi jälleen ja
nainen siirsi tuijotuksensa hänen hattunsa kuluneeseen lieriin.

»Pitääkö tuo tosiaan ottaa mukaan», nainen kysyi.

Mies nosti kiväärin olkapäätään vasten. »Eiköhän se viisainta ole.»

SUURI, SUURENMOINEN, MESTARITEOS

Avainsanat: Kotimainen kauno, Nykyromaanit