Lehväslaiho, Reino
Ei tuumaakaan!
Tuumaakaan ei anneta periksi!
Eletään kolmatta sotasyksyä Sallan rintamalla, Tuntsajoen itäpuolella. Venäläispartio pääsee yllättämään lepovuoroonsa vetäytyneen sissikomppanian ja räjäyttää kaksi suomalaisten parakkia taivaan tuuliin.
Kahakassa kärsitään rajuja tappioita molemmin puolin, ja vasta aamulla selviää, että kolme sisseistä on siepattu vangeiksi linjojen taakse. Monia verisiä taistoja kokenut luutnantti Korpi saa ytimekkään käskyn lähteä sadan miehensä kanssa vihollisen välittömään takaa-ajoon. Kairaan sataa vettä ja räntää, kun joukon kärkeen komennetaan jälkikoirina kunnostautuneet kolttakersantit Sammeli ja Kiureli sekä sissiylikersantti Peura. Lapin korvessa jälkiä on yhtä monta kuin suuntiakin. Mutta vaikka jatkuvat taistelut harventavat korpisoturien valiojoukkoa, eteenpäin on mentävä ja suunnassa pysyttävä.
Sotakamreeri Reino Lehväslaihon kirjallinen ahjo iskee kipinää entiseen malliin. ”Ei tuumaakaan!” on ruudinkatkuinen tarina kovista miehistä Lapin ankarissa olosuhteissa. Autenttisesti kuvattujen taistelukohtausten kasapanos suorastaan jysähtää lukijoiden silmille.
"Ei tuumaakaan!" ilmestyi alun perin vuonna 2006.
Sotakamreeri, kirjailija Reino Lehväslaihon (1922–2019) mittava kirjailijanura alkoi jo vuonna 1958, jolloin hänen esikoisteoksensa "Panssarisotaa 1941–44" julkaistiin WSOY:n kustantamana. Tämä toimi lähtölaukauksena seitsemällä vuosikymmenellä jatkuneelle kirjailijanuralle. Päätoimiseksi kirjailijaksi vuonna 1967 ryhtyneen Lehväslaihon tuotanto käsittää peräti 45 teosta. Kirjailijana Reino Lehväslaiho kuvasi elävästi ja omiin kokemuksiin pohjaten suomalaisten käymiä taisteluja toisessa maailmansodassa. Hän itse oli kolmen sodan veteraani ja haavoittui rintamalla kolmesti.
Avainsanat: sotakirjallisuus, sissisota, jatkosota, 1943, sissit, sotarintama, salla, romaanit, Salla, kaunokirjallisuus, suomenkielinen kirjallisuus
- Tekijä(t)
- Lehväslaiho, Reino
- Julkaisija
- WSOY
- Julkaisuvuosi
- 2010
- Kieli
- fi
- Painos
- 1
- Sivumäärä
- 430 sivua
- Kategoria
- Sota
- Tiedostomuoto
- E-kirja
- eISBN (ePUB)
- 9789510370971