Sisäänkirjautuminen

Paasilinna, Arto

Elävänä omissa hautajaisissa

Paasilinna, Arto - Elävänä omissa hautajaisissa, äänikirja

8,30€

Äänikirja
ISBN: 9789510357002

Talvisodan alla Sallassa putkahtaa maailmaan potra poikalapsi, Arttu Tukkijänkä. Varhaisvuotensa poika liikkuu tukkisavotoilla ja jänkämailla isä-Paulin kätevässä selkärepussa keinuen. Hänestä kasvaa riuskaotteinen tee-se-itse-mies: kaikkea yrittävä ja kaikessa onnistuva. Valokuvaajana toimiessaan hän järkyttyy maahanpanijaisten surkeista järjestelyistä ja päättää suunnitella itse omat hautajaisensa niin kuin miehen pitää. Siis hyvin.
Äänikirjan kertojana on näyttelijä Kari Paju.

Arto Paasilinna 20.4.1942–15.10.2018 Kolmekymmentäviisi romaania ja lukuisia muita teoksia julkaissut Paasilinna oli Suomen yksi merkittävimmistä kirjailijoista. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa lukeutuvat Jäniksen vuosi, Ulvova mylläri, Hurmaava joukkoitsemurha sekä Hirtettyjen kettujen metsä. Useat Paasilinnan kirjat ovat myös kääntyneet valkokankaalle niin Suomessa kuin maailmallakin. Arto Paasilinna on Suomen kirjallisuuden todellinen ulkomaanmyyntien kuningas. Hänen teoksiaan on käännetty yli 40 kielelle. Maailmanlaajuisesti hänen teoksiaan on myyty yhteensä yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. Erityisen suosittu Paasilinna on ollut Ranskassa, missä häntä on verrattu muun muassa Nobel-voittaja Gabriel García Márqueziin.

Avainsanat: kehitysromaanit, vaellusromaanit, elämänkaari, miehet, matkat, evakot, Lappi, yhdessäolo, isät, pojat, pyynti, karhu, savotat, toimitustyö, Lapin kansa

Tekijä(t)
Lukija
Kuvittaja
Julkaisija
WSOY
Julkaisuvuosi
2010
Kieli
fi
Painos
1
Kategoriat
Romaanit, novellit
 
Psykologiset
Tiedostomuoto
Äänikirja
Kesto
04:46:00
Kappaleita
25

Suosittelemme myös