Sisäänkirjautuminen

Aho, Juhani

Katajainen kansani

Aho, Juhani - Katajainen kansani, e-kirja

10,75€

E-kirja, ePUB, Adobe DRM-suojattu
ISBN: 9788726071405
DRM-rajoitukset

TulostusEi sallittu
Kopioi leikepöydälleEi sallittu

"Pimeä talvinen yö peitti kaiken pohjoisen maan. Aurinko oli painunut pois, mutta matalissa majoissa loisti lamppujen valkeita tulia, ja odottaessaan uutta aamua hakivat ihmiset iloaan niiden ympäriltä.

Mutta sitäpä ei suvainnut pimeyden peikko, joka oli anastanut itselleen vallan päivättömässä pohjolassa. Niin pian kuin hän ulkona vaaniessaan näki tulien ikkunoista tuikkavan, tölmäsi hän oven täydeltä huoneeseen.

-Puh! sanoi hän ja puhalsi armottomasti lampun sammuksiin.

Eikä kukaan uskaltanut enää sytyttää lamppua, jonka peikko oli sammuttanut."

Katkelma Juhani Ahon lastusta "Sammuta sinä, minä sytytän"

Venäjän keisarikunta pyrki venäläistämään vähemmistökansojaan 1900-luvun alussa. Suomalaiset eivät hyväksyneet keisarikunnan toimia, ja sittemmin ajanjakso on nimetty "sortovuosiksi". Sortovuodet inspiroivat Juhani Ahon novellikokoelmaa "Katajainen kansani", jonka novellit ovat sekä isänmaallisia että vahvan symbolistisia.

Teoksen kirjoittaminen oli vaarallista, ja Aho muuttikin asumaan Italiaan ja Itävaltaan vuosiksi 1903-1904. Hän palasi perheineen Suomeen vasta, kun poliittinen tilanne oli rauhoittunut.

Tekijä(t)
Julkaisija
Saga Egmont
Julkaisuvuosi
2020
Kieli
fi
Painos
1
Kategoria
Romaanit, novellit
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9788726071405

Suosittelemme myös