Lilja, Kari B
Ihmisen kysymyksiä -kirkot vastaavat
Syväsukellus kristillisyyteen.
Kristillisyys Suomessa kattaa laajan kirjon erilaista oppia, hartautta ja perinnettä.
Suomessa toimivien kristillisten kirkkojen virallisille edustajille esitettiin kymmenen kysymysaihetta yhteensä 35 kysymystä - tavallisia ihmisen kysymyksiä. Esimerkiksi:
Millainen on Jumala?
Vastaako Jumala rukouksiin?
Onko Jumalan toiminnalla tarkoitus?
Mikä on ihmisen elämän tarkoitus?
Mitä pelastuminen tarkoittaa?
Miksi Jumala sallii pahoja asioita maailmassa?
Mitä ihmiselle tapahtuu kuolemassa? Ym.
Kirkkojen vastaukset avaavat mielenkiintoisen näkymän kristillisyyteen tänään.
Tässä etsitään ja kuvataan niitä syitä, jotka ovat lopulta johtaneet niihin moniin erilaisiin kristillisiin suuntauksiin, kirkkoihin ja lahkoihin. Pyritään antamaan mahdollisimman laaja kuva kristillisyydestä, alusta alkaen, päätyen tämän päivän Suomeen.
Kaiken olevaisen ihmettely on ajattelevan ihmisen ominaisuus. Miksi olen olemassa ja mitä tarkoitusta varten? Onko edes mitään tarkoitusta? Sen tiedämme, että kuolema kuuluu osana elämään. Ainakin kun olemme saattamassa sukulaista haudan lepoon
ajattelemme mitä kuolemassa tapahtuu. Sitten hyvin nopeasti työnnämme ajatuksen
pois häiritsemästä. Kuolema ei kuulu meidän elämäämme.
Luontevin paikka kysyä näitä asioita on kirkko, Jumalan virallinen edustaja maan päällä. Käännymme siis asiantuntijan puoleen.

Avainsanat: kristinusko, kristillisyys, uskonto, uskonnot, kirkko, kirkot, teologia, uskontotiede, sähkökirjat
- Tekijä(t)
- Lilja, Kari B
- Julkaisija
- Aprikoosi kustannus Oy
- Julkaisuvuosi
- 2014
- Kieli
- fi
- Painos
- 1
- Sivumäärä
- 288 sivua
- Kategoria
- Uskonnot
- Tiedostomuoto
- E-kirja
- eISBN (ePUB)
- 978-952-67708-9-5