Sisäänkirjautuminen

Karjalainen, Anna Liisa

Luovan toiminnan työtavat: Käsikirja sosiaali- ja terveysalalle

80 % suosittelee

Karjalainen, Anna Liisa - Luovan toiminnan työtavat: Käsikirja sosiaali- ja terveysalalle, e-kirja

31,50€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789524519182

Luovan toiminnan hyödyntäminen omassa työssä ei edellytä erityistä taiteellista lahjakkuutta - vain halua kokeilla ja soveltaa.

Tämä kirja on ensimmäinen kokoomateos musiikkiin, kuvalliseen ilmaisuun, kirjoittamiseen, liikkeeseen ja draamaan perustuvista työtavoista. Niiden avulla voi esimerkiksi herätellä iloa, kohdata vaikeita elämäntilanteita, tutustua itseen ja muihin tai käsitellä aivan arkipäiväisiä asioita. Luovalla toiminnalla voidaan tukea niin yksilöiden kuin ryhmien hyvinvointia kokonaisvaltaisesti.

Teoksen tavoitteena on kannustaa käyttämään luovaa toimintaa sosiaali- ja terveysalalla kaikenikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa. Vankan teoreettisen ja käytännöllisen perustiedon lisäksi kirjan useat harjoitukset auttavat lukijaa soveltamaan työtapoja mitä moninaisimmissa yhteyksissä. Kokeilemisen voi aloittaa pienesti, vaikka ensin itsestään!

Kirjan toimittaja Anna Liisa Karjalainen (FT) toimii lehtorina Diakonia-ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalojen koulutuksissa. Kirjoittajat ovat kirjoittamisen, musiikkikasvatuksen, kuvataiteen, tanssin ja draaman asiantuntijoita.

Toimittaja
Julkaisija
Santalahti-kustannus
Julkaisuvuosi
2019
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
164 sivua
Kategoria
Yhteiskunta
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789524519182

Samankaltaisia e-kirjoja