Sisäänkirjautuminen

Berggren, Katariina

Adhd-käsikirja

Berggren, Katariina - Adhd-käsikirja, e-kirja

36,35€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 978-952-451-912-0

Elinan erilaisuuden tunne oli todella vahva. Sosiaaliset tilanteet olivat hänelle vaikeita, koska keskittyminen tuotti vaikeuksia ja tilanteet muuttuivat ahdistaviksi. Ennen diagnoosia Elinalle usein myös huomauteltiin, että hän on porukan hölösuu. Kokemuksen myötä Elina on kuitenkin huomannut, että adhd muuttuu voimavaraksi, kun sen kanssa oppii elämään.

Yksilöllisellä tuella voidaan merkittävästi vaikuttaa adhd-oireisen hyvinvointiin. Tässä kirjassa kerrotaan monipuolisesti, miten adhd-oireista lasta, nuorta ja aikuista voi tukea eri elämäntilanteissa. Teos kokoaa yksiin kansiin viimeisimmän tiedon adhd-­oireyhtymän ilmenemisestä, diagnosoinnista, hoidosta ja kuntoutuksesta.

Kirjan tekijäkaarti koostuu muun muassa psykiatreista, psykologeista, toimintaterapeuteista sekä kasvatus- ja opetusalan ammattilaisista, jotka työssään kohtaavat adhd-oireisia ja heidän lähipiiriään.
Lisäksi ääneen pääsevät adhd-oireiset itse. Teos on hyödyllistä luettavaa paitsi eri alojen ammattilaisille myös vanhemmille sekä nuorille ja aikuisille, joilla itsellään on adhd.

Kirja on tehty yhteistyössä ADHD-liiton kanssa.

Avainsanat: adhd-oireyhtymä, yksilöllinen tuki, lapsen adhd, nuoren adhd, aikuisen adhd, diagnosointi, kuntoutus, tarkkaavuus, tarkkaavaisuushäiriö, lääkehoito, samanaikaissairaudet, adhd-oireet, impulsiivisuus, yliaktiivisuus

Toimittaja
 
Julkaisija
PS-kustannus
Julkaisuvuosi
2018
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
251 sivua
Kategoria
Terveys, kauneus, muoti
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
978-952-451-912-0
Painetun ISBN
978-952-451-857-4

Samankaltaisia e-kirjoja