Sisäänkirjautuminen

Salmivalli, Christina

Koulukiusaamiseen puuttuminen: Kohti tehokkaita toimintamalleja

Salmivalli, Christina - Koulukiusaamiseen puuttuminen: Kohti tehokkaita toimintamalleja, e-kirja

25,90€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 978-952-451-741-6

"Koulukiusaamisesta puhutaan paljon. Keinoja kiusaamisen vähentämiseen on olemassa, ja tutkimukset osoittavat, että ne ovat myös tehokkaita. Tarvitaan sekä yleisiä toimenpiteitä, jotka kohdistuvat kaikkiin oppilaisiin ja ovat pääasiassa kiusaamista ennalta ehkäiseviä, että kohdennettuja toimenpiteitä, jotka otetaan käyttöön kiusaamistapauksen tultua ilmi.

Tähän kirjaan on koottu menetelmiä, joilla kiusaamista voi ehkäistä ja vähentää. Menetelmät on kuvattu perusteellisesti ja konkreettisesti, joten ne on helppo ottaa käyttöön. Kirja innostaa opettajia, oppilaita, vanhempia ja koko kouluyhteisöä laatimaan yhteisen toimintasuunnitelman, jonka avulla kiusaamista ehkäistään ja toimeen tartutaan silloin kun pitää. Kirjan uudistetussa painoksessa esitellään myös KiVa Koulu -ohjelma, joka on uusi suomalainen innovaatio kiusaamisen ehkäisemiseksi. Ohjelman odottamattoman nopea leviäminen kouluihin kertoo koulujen tarpeesta saada käyttöön konkreettisia keinoja kiusaamisen ennalta ehkäisemiseen ja tehokkaaseen puuttumiseen.

Professori Christina Salmivalli on tutkinut pitkään koulukiusaamista. Hän on kirjoittanut myös kirjan Kaverien kanssa - vertaissuhteet ja sosiaalinen kehitys (PS-kustannus, 2008 2. painos)."

Avainsanat: koulukiusaaminen, ehkäisy, peruskoulu, psyykkiset vaikutukset, luokkayhteisö, ilmapiiri, oppilaat, sosiaaliset suhteet, koululaiset, opettajat, vanhemmat, yhteistyö, interventio, hankkeet

Tekijä(t)
Julkaisija
Santalahti-kustannus
Julkaisuvuosi
2016
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
129 sivua
Kategoria
Kasvatus, opetus
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
978-952-451-741-6
Painetun ISBN
9789524517416

Samankaltaisia e-kirjoja