Sisäänkirjautuminen

Kaaranen, Heikki

Operaatio Punainen

Kaaranen, Heikki - Operaatio Punainen, e-kirja

12,85€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 978-952-235-299-6

Syksyllä 1944 päättyneen Jatkosodan rauhanehdot olivat Suomelle äärimmäisen raskaat. Merkittävien alueluovutusten sekä rahallisesti valtavien sotakorvausten lisäksi maan sisäisiin asioihin puuttui hanakasti Liittoutuneiden valvontakomissio, joka käytännössä oli puhtaasti venäläinen. Elettiin ns. vaaran vuosia, jotka poikivat mm. paljon kiistellyn ja toisaalta mielellään vaietun “asekätkentäjutun”. Tietyt isänmaalliset piirit perustivat salaisia asekätköjä Neuvostoliiton miehityksen pelossa ja pyrkivät näin valmistautumaan sissisotaan hyökkääjää vastaan.
Tässä lähtökohdat Heikki Kaarasen mainioon esikoisromaaniin Operaatio Punaiseen. Tarinan esinäytös sijoittuu vuoteen 1946, jolloin muutama korkeassa asemassa oleva isänmaanystävä kokoontuu salaiseen neuvonpitoon Parikkalaan ja sopii toimenpiteistä, joiden vaikutukset huipentuvat noin 60 vuotta myöhemmin. Muuten tarinassa liikutaan nykyajassa, vuodessa 20XX, jonka voinee ajoittaa välille 2005-2010 ja jossa kuumana kiistakapulana on Venäjän ja EU:n välinen viisumivapaus.
Kirjan päähenkilö on keskusrikospoliisin tutkija Oskar Töyry. Hän huomaa kesälomallaan joutuneensa perheineen keskelle todellista, toimivaa salaliittoa, Pro Patriaa, jonka eräs pääarkkitehdeistä 60 vuotta aiemmin oli hänen oma isoisänsä. Pro Patria -järjestön tavoitteena on korjata ne vääryydet, joita Suomi joutui sodan hävinneenä osapuolena kokemaan. Alkaa tapahtumasarja, josta ei puutu takaa-ajoja, sotilasoperaatioita, poliittisia selkkauksia eikä vaarallisia tilanteita yleensäkään. Näyttämönä ovat pääasiassa itäinen Suomi ja Laatokan Karjala.

Tekijä(t)
Julkaisija
Mediapinta Oy
Julkaisuvuosi
2013
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
234 sivua
Kategoria
Romaanit, novellit
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
978-952-235-299-6
Painetun ISBN
952-464-219-0

Suosittelemme myös