Sisäänkirjautuminen

Clarkeburn, Henriikka

Tutkijan arkipäivän etiikka

Clarkeburn, Henriikka - Tutkijan arkipäivän etiikka, e-kirja

25,00€

E-kirja, Vesileimattu PDF
ISBN: 978-951-768-284-8

Kirja on ensimmäinen suomenkielinen kokonaisesitys, jossa tarkastellaan tutkijan kohtaamia eettisiä kysymyksiä laajasti ja systemaattisesti. Mukana tarkastelussa eivät ole pelkästään tutkimuksen tekemisen eettiset valinnat, vaan myös ohjaamiseen, arviointiin, virantäyttöihin ja yhteiskuntasuhteisiin liittyvät kysymykset. Lähtökohtana on käsitys etiikasta päätöksentekotaitona. Tämä tarkoittaa sellaisten asioiden pohdintaa, joihin ei voida löytää vastausta tieteen keinoilla. Eettisenä päämääränä on tiedostaa ratkaisuun vaikuttavat tekijät ja tehdä ne näkyviksi niin että niistä voidaan keskustella. Kirja ei pyri antamaan yksiselitteisiä vastauksia vaan tukea keskusteluun ja päätöksentekoon myös sellaisissa tutkijan arkeen liittyvissä valintatilanteissa, joita ei yleensä mielletä eettisiksi.

Henriikka Clarkeburn on väitellyt Glasgown yliopistossa biotieteellisen tutkimuksen etiikasta vuonna 2000. Sen jälkeen hän on opettanut tutkimusetiikkaa Glasgown, Sydneyn ja Helsingin yliopistoissa.
Professori Arto Mustajoella on laaja kokemus tiedehallinnosta. Hän on toiminut muun muassa Helsingin yliopiston vararehtorina ja Suomen Akatemian hallituksen jäsenenä ja kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan puheenjohtajana sekä erilaisissa luottamustehtävissä eurooppalaisissa tiedeorganisaatioissa.

Tekijä(t)
 
Julkaisija
Osuuskunta Vastapaino
Julkaisuvuosi
2007
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
320 sivua
Kategoria
Filosofia
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (PDF)
978-951-768-284-8

Samankaltaisia e-kirjoja