Sisäänkirjautuminen

Mickelsson, Rauli

Suomen puolueet

Mickelsson, Rauli - Suomen puolueet, e-kirja
Rauli Mickelssonin teos on kattava yleisesitys suomalaisista puolueista. Se tarjoaa uuden ja laajan näkökulman puoluekenttään. Teos sisältää tiedot kaikista Suomeen perustetuista 60 puolueesta, niiden ohjelmista, järjestöelämästä, fraktioista ja lehdistöstä. Kirja toimii sekä hakuteoksena että yliopistojen ja korkeakoulujen oppikirjana. Se soveltuu paitsi valtio-opin myös historian ja sosiologian oppikirjaksi._x000D_
_x000D_
Teos on myös raikas puheenvuoro yli kaksikymmentä vuotta velloneeseen keskusteluun puolueiden kriisistä. Puolueissa tapahtuneita muutoksia tarkastellaan suhteessa muihin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Mickelssonin johtoajatuksena onkin, että puolue toimii aina tietynlaisessa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä. Puolue muuntuu olosuhteiden mukaan ja samalla puolue myös vaikuttaa vallitseviin olosuhteisiin. Puolueiden kehitystä verrataan ensisijaisesti tiettynä aikana vallinneeseen ideologiaan. Keskeisessä asemassa ovat myös kansanliikkeiden ja puolueiden jäsenet, joiden näkökulmasta puolueiden kehitystä tarkastellaan._x000D_
_x000D_
VTT Rauli Mickelsson on puoluetutkija Turusta.

Avainsanat: puolueet, politiikantutkimus

Tekijä(t)
Julkaisija
Kustannusosakeyhtiö Vastapaino
Julkaisuvuosi
2007
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
429 sivua
Kategoria
Yhteiskunta
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (PDF)
978-951-768-257-2

Samankaltaisia e-kirjoja