Arjessa ja liikkeessä

Suomessa käydään parhaillaan vilkasta keskustelua työelämän joustoista ja paikallisesta sopimisesta. Joustavuuskeskustelussa ovat nousseet esiin työelämän arjen ja työsuhteita sääntelevien rakenteiden väliset jännitteet: missä määrin työsuhteita koskevia päätöksiä tulisi tehdä suoraan työpaikoilla ja millainen asema tulisi olla kansallisilla sääntelyjärjestelmillä? Kari Teräs osallistuu tähän keskusteluun historiallisesta perspektiivistä tutkimalla työelämän suhteiden modernisoitumisen prosessia Suomessa vuosina 1880-1920 toisaalta arjen ja toisaalta ammattiyhdistysliikkeen näkökulmasta.

Millaiseksi muodostui työpaikkojen arki, kun työsuhteita ei säännelty kansallisilla työehtosopimuksilla, vaan palkat ja työajat määräytyivät etupäässä paikallisesti? Ja minkälainen oli ammattiyhdistysliike, kun vain pieni osa työntekijöistä oli järjestäytynyt ammatillisesti eikä liikkeellä ollut tunnustettua asemaa työsuhteiden osapuolena? Teräksen teos on uudenlaista arkipäivän historiaa, jossa ei vain kuvata sosiaalisia suhteita työelämässä, vaan tutkitaan arkipäivän politiikan käsitteen avulla, miten ihmiset toimivat luovina subjekteina työelämän suhteissa. Se on myös uutta liiketutkimusta, jossa ei rajoituta pelkästään organisaatioon, vaan eritellään verkostonäkökulman avulla arjen ja liikkeen yhteenliittymistä. Kun ”vanhaa” liikettä tarkastellaan sen varhaisvaiheessa, erot osoittautuvat ”uusien” liikkeiden kanssa oletettua pienemmiksi. Ammattiyhdistysliike sulautui toisaalta osaksi arkea ja toisaalta se asettui arjen yläpuolelle, sitä muokkaavaksi ja uudistavaksi tekijäksi.

Avainsanat: työelämä, ammattiyhdistykset, ammattiyhdistysliike, AY-liike, arkipäivän politiikka, työsuhteet, modernisoituminen