Korkeakoulutuksen kasvu, lohkoutuminen ja eriarvoisuus Suomessa

Toisen maailmansodan jälkeiset vuosikymmenet ovat olleet korkeakoulutuksen voimakkainta laajentumiskautta: opiskelijamäärä on kymmenkertaistunut ja korkeakouluverkko on levittäytynyt koko valtakunnan kattavaksi. Opiskelumahdollisuuksien parantamisella on pyritty vähentämään asuinpaikan ja kotitaustan vaikutusta opintiellä etenemiseen. Kuinka hyvin koulutuksellinen tasa-arvo on toteutunut? Vaikuttaako vanhempien asema korkeakoulutukseen pääsyyn vielä 1990-luvun Suomessa? Entä millaisissa kantimissa koulutuksellinen tasa-arvo on meillä kansainvälisesti vertaillen? Muun muassa näihin kysymyksiin etsitään vastausta tässä tutkimuksessa. Kirja on ensimmäinen kokonaisesitys korkeakoulutuksen muutoslinjoista viiden viimeisen vuosikymmen ajalta. Tutkimuksessa valotetaan korkeakoulupolitiikan kehityskausia, opiskelijakunnan rakenteen muuttumista sekä ylimpään opetukseen osallistumisen alueellisia ja sosiaalisia eroja. Koulutuksellinen eriarvoisuus on isoissa linjoissa vähentynyt, mutta edelleen sosioekonomisten ryhmien väliltä löytyy merkittäviä eroja. Samalla korkeakoulutus on sisäisesti eriytynyt: eri tieteenaloille ja korkeakouluihin valikoituu taustaltaan erilaisia opiskelijoita.

Avainsanat: koulutus, korkea-asteen koulutus, historia, tasa-arvo, korkeakoulupolitiikka, perhetausta, sosiaalinen tausta