Vihollisia, vainoojia, syöpäläisiä -venäläisviha Suomessa 1917-1923

Suomen historian tutkimusta paljon askarruttanut kysymys on ollut venäläisviha, joka ilmeni erityisen voimakkaana maailmansotien välisenä aikana. Itsenäisyyden ajan ensimmäisinä vuosina suhtautuminen venäläisiin koki syvälle menevän muutoksen ja venäläisvastaisuudesta tuli laajalle levinnyttä "ryssävihaa", joka oli ytimeltään nimenomaan suoranaista kansallisuusvihaa. Miten tämä "ryssäviha" ilmeni suomalaisessa julkisuudessa, miksi se muuttui ja levisi niin laajalle juuri vuosina 1917-23, miksi tällaiselle kansallisuusvihalle oli tuolloin kysyntää? Outi Karemaa tarkastelee tutkimuksessaan suomalaisessa julkisuudessa ilmennyttä venäläisvihaa ja hahmottaa sen muuttumisen syitä ja ominaispiirteitä. Kokonaisanalyysi venäläisvihasta on rakennettu "Toiseuden" muodostamalle kansainvälisesti tyypillisten vaiheiden - Toiseuden viholliseksi leimaamisen ja Toiseen kohdistetun vihan mytologisoinnin - puitteisiin. Esiin nousevat vihan lietsonnan niin henkilöihin sidotut kuin laajemmatkin syyt, mentaliteettien muutokset siinä kuin poliittiset taustatekijätkin. Itsenäisyyden alkuaikojen venäläisvihan historia antaa perspektiiviä suomalaisten suhtautumiseen venäläisiin vielä 1900-luvun loppupuolellakin. Venäläisvihasta on löydettävissä yhtymäkohtia moniin muihin Toiseuden ja rasismin ilmenemismuotoihin.

Avainsanat: mentaliteettihistoria, muukalaisviha, rasismi, venäläisyys, venäläisviha