Login

Nikunen, Markku

Punaisten lukkari

Nikunen, Markku - Punaisten lukkari, ebook

12,00€

Ebook, Watermarked ePUB
ISBN: 9789528011996

”– Ajattelin et olen mieleltäin valkone ja sen tähe päätin liittyvä, selittää Antti valkoisten kuulustelijalle. Hän ei ole itsekään vakuuttunut sanomansa vilpittömyydestä. Hänhän ei oikeastaan ole lainkaan poliittisesti suuntautunut, ei valkoinen eikä punainen. Hän on vain pientilallinen ja viiden pienen lapsen isä, joka haluaa elää rauhassa ja kasvattaa lapsistaan hyviä ihmisiä.”

Huhtikuussa 1918 ihmisen henki on pienestä kiinni. Tarvitaan vain sarja vääriä päätöksiä, jotka siinä tilanteessa tuntuvat ainoilta oikeilta. Tällaisen päätöksen tekee lemiläinenAntti Nikunen pelätessään punaisten pakko-ottoja.Kun myös Eljas naapurikylästä tekee oman peruuttamattoman päätöksensä, on Antin henki enää yksi pelimerkki koston julmassa pelissä.

Antin tarina on yksi niistä sisällissotamme tarinoista, joka ei ole aikaisemmin tullut kerrotuksi. Vaietut traumat eivät kuitenkaan katoa, vaan jäävät myös seuraavien sukupolvien taakaksi. Kirjan toisessa osassa isänsä neljävuotiaana menettänyt Toivo käsittelee omaa traumaansa yrittämällä repiä historian irti itsestään. Toivon poika Markku Nikunen päättää katkaista taakkasiirtymän kertomalla faktaa ja fiktiota taitavasti yhdistäen isoisänsä vaietun tarinan.

Punaisten lukkari haastaa lukijan pohtimaan sitä, mistä omassa suvussa on vaiettu ja miten sadan vuoden takaiset tapahtumat vaikuttavat siihen, keitä me tänä päivänä olemme.

Author(s)
Publisher
Books on Demand
Publication year
2018
Language
fi
Edition
1
Page amount
168 pages
Category
Novels
Format
Ebook
eISBN (ePUB)
9789528011996
Printed ISBN
9789528073000

We also recommend