Login

Mäntylä, Juha

Juhamatti - Elämä on hyvä

Mäntylä, Juha - Juhamatti - Elämä on hyvä, ebook

23,10€

Ebook, Watermarked ePUB
ISBN: 9789527433454

Juhamatti - Elämä on hyvä kertoo iskelmälaulaja Juhamatin elämästä.

Juhlakirja kertoo 1960-luvulla uransa aloittaneen laulajan noususta suomalaisen iskelmämusiikin kiintotähdeksi.

Juhamatti kertoo kirjassa niin uransa kuin myös yksityiselämänsä onnesta ja tappioista. Artisti on noudattanut isänsä antamaa ohjetta ”pysy aina nöyränä” ja tehnyt kotimaassaan ennennäkemättömän uran, ajanut miljoonia kilometrejä ja viihdyttänyt satojatuhansia ihmisiä ympäri Suomea.

Juhamatin ensimmäisestä levytyksestä Moonlight Lady alkoi vuonna 1977 ura, jonka varrelle mahtuu kymmenittäin hittejä. Debyyttilevy Fanny Fanny ja sitä seurannut menestyksekäs 1980-luku, jolle sijoittuivat hitit Volga, Pieni ja lämpöinen, Niin paljon kuuluu rakkauteen, Vain yksi yö ja Voitko unohtaa, takasivat Juhamatille kestosuosikin aseman tanssilavoilla.

Elämä on hyvä kertoo myös laulajasta, joka koki uransa huipulla avioeron, todisti läheisen perheenjäsenen huumekokeiluja ja joutui verottajan kynsiin.

Uuden levyn – Elämä on hyvä – myötä elämä jatkuu, ja Juhamatti on paremmassa kunnossa kuin koskaan.

Keywords: elämänkerrat, juhamatti

Author(s)
 
Publisher
Lector Kustannus
Publication year
2021
Language
fi
Edition
1
Page amount
180 pages
Category
Personal history
Format
Ebook
eISBN (ePUB)
9789527433454
Printed ISBN
9789527322314

Similar titles