Login

Lassila, Pertti

Syvistä riveistä: Kansankirjailija, sivistyneistö ja kirjallisuus 1800-luvulla

Lassila, Pertti - Syvistä riveistä: Kansankirjailija, sivistyneistö ja kirjallisuus 1800-luvulla, ebook

18,10€

Ebook, Watermarked PDF
ISBN: 9789524959650

Kansankirjallisuus oli 1800-luvun uudelle suomalaiselle kirjalliselle kulttuurille ja kansalliselle heräämiselle luonteenomainen ilmiö. Suomenkielistä kirjallisuutta alettiin tuolloin tietoisesti kehittää, ja sillä ajateltiin olevan tärkeä kansallinen tehtävä. Kansan luoma kirjallisuus, sadut, tarinat ja kansanrunous olivat romantiikalle ja kansallishenkiselle aatemaailmalle tärkeitä. Syntyi käsite "kansankirjailija". Se tarkoitti kansan parista tulevaa oppimatonta henkilöä, joka kirjoitti uutta alkuperäistä suomalaista kirjallisuutta varsinkin kansaa varten ja kansan oloista. Hän oli vastakohta kirjallisuuden kansainvälistymiselle ja ulkomaisen modernin kirjallisuuden ilmiöiden leviämiselle Suomessa. Kansankirjallisuus synnytti kansan ja sivistyneistön välille uuden kaksisuuntaisen kommunikaatioväylän, jonka ansiosta kansan merkitys kirjallisuudessa ja kulttuurissa muuttui. Kansa pääsi osalliseksi kulttuurista, jota sivistyneistö aiemmin yksin hallitsi, ja otti paikan kehittyvässä kirjallisuusinstituutiossa. Fennomaaninen sivistyneistö puolestaan sai tilaisuuden tutustua kansaan, jonka varassa sen kulttuurinen ja poliittinen hanke oli. Tämän suomenkielisen kirjallisuuden syntyyn liittyvän ilmiön vaikutuksia voidaan jäljittää nykypäiviin saakka.

Keywords: kirjallisuudentutkimus, suomenkielinen kirjallisuus, fennomania, kaunokirjallisuus, kirjallisuus, kansankirjailijat, kansallinen kulttuuri, kirjallisuudenhistoria, 1800-luku, Suomi

Author(s)
Publisher
Gaudeamus
Publication year
2008
Language
fi
Edition
1
Page amount
266 pages
Category
Litterary Studies
Format
Ebook
eISBN (PDF)
9789524959650

Similar titles