Login

Annika, Eronen

Ristiinan enkeli

Annika, Eronen - Ristiinan enkeli, ebook

19,80€

Ebook, Watermarked ePUB
ISBN: 9789523560888

Rikoskomisario Hannu Savolaisen tutkimuksista kertovan sarjan kolmas osa yh-distää menneisyyden kuolemat tähän hetkeen tavalla, joka ei jätä Savolaista rauhaan - ei edes vaaran jo hiipiessä omaan elinpiiriin. Pohjoismaista dekkari-genreä kunnioittava tarina pitää lukijan otteessaan viimeisiä juonenkäänteitä myöten.

Kun 41-vuotias pianonvirittäjä Lasse Kangas hukutetaan raa'asti viljasiiloon, on Mikkelin poliisi ymmällään. Kuka halusi hiljaisen ja varautuneen Kankaan hengiltä, ja miten on mahdollista, että henkirikoksen tekotavassa on yhtäläisyyksiä 25 vuotta aikaisemmin tapahtuneen lukiolaisen murhan kanssa? Entä mitä todella tapahtui Lasse Kankaan kotitilan lähellä olevassa metsässä, jossa linnutkin vaikenevat ja puut tuntuvat kituvan hiljalleen hengiltä? Oliko sinne eksyneen 5-vuotiaan Anni Kankaan kuolema lopulta pelkkä onnettomuus?

Rikoskomisario Hannu Savolainen on tullut Savoon lomailemaan perheensä kanssa, mutta pian Lasse Kankaan kuoleman selvittäminen tempaa hänet mukaansa. Vähitellen Savolainen huomaa, ettei mikään ole sitä miltä näyttää - ja että joku tahtoo myös hänelle pahaa. Vaakalaudalla on odottamatta Savolaisen uran ja parisuhteen lisäksi myös teini-ikäisen tytärpuolen Sera-Linan elämä.

Author(s)
Publisher
Myllylahti Oy
Publication year
2020
Language
fi
Edition
1
Series
MurhaMylly 195
Page amount
266 pages
Category
Novels
Format
Ebook
eISBN (ePUB)
9789523560888
Printed ISBN
9789523560673

We also recommend