Login

Arola, Janne

Väliin pudotetut: Miten meistä tehtaillaan yksinyrittäjiä

Arola, Janne - Väliin pudotetut: Miten meistä tehtaillaan yksinyrittäjiä, ebook

10,65€

Ebook, Watermarked ePUB
ISBN: 9789522913579

Yksi tiesi, että hänen on tehtävä taidetta. Toinen joutui perustamaan yrityksen voidakseen edelleen työskennellä av-kääntäjänä. Kolmas koki uraputkessa roikkumisen syövän liikaa ainoasta elämästään.

Reittejä itsensä työllistämiseen on monia. Työmarkkinoiden murroksessa on vaivihkaa syntynyt kolmas, pitkään unohdettu työmarkkinaosapuoli työnantajien ja palkkatyöläisten väliin jäävät itsensätyöllistäjät. Heidän etuaan ei aja kukaan niissä pöydissä, joissa yhteiskuntasopimuksista neuvotellaan.

Vaikka itsensätyöllistäjiä on jo yli 150 000, ei järjestelmä vieläkään ymmärrä ryhmän olemassaoloa ja määrällistä kasvua. Päinvastoin: vuoden 2016 alussa voimaan tullut lakimuutos teki kaikista epäsäännöllisistä toimeksiannoista tuloja saavista ihmisistä yrittäjiä vastoin monen omaa tahtoa.

Millaista on elämä työmarkkinoiden rintamalinjojen välissä, ja miltä tuntuu taistella päivittäin omien oikeuksien puolesta? Jos me kaikki ollaan oman onnemme seppiä, se tarkoittaa että jokainen on kusessa yksin.

Janne Arola on jyväskyläläinen vapaa journalisti, joka kirjoittaa muun muassa Suomen Kuvalehteen, Kuluttaja-lehteen ja Suomen Lehdistöön. Hän on työskennellyt toimittajana vuodesta 2007 ja yksinyrittäjänä tammikuusta 2012 lähtien.

Iikka Hackman on jyväskyläläinen kirjoittaja ja sekatyöntekijä, jonka työura koostuu eri mittaisista pätkistä muun muassa sanomalehti Keskisuomalaisessa, ravintola-alalla sekä viestintä- ja mainostoimistoissa. Hän on kirjoittanut ammatikseen vuodesta 2005.

Iikka Hackman on Espoossa syntynyt (1982) ja Jyväskylään kotiutunut kirjoittaja, maalari ja sekatyöläinen. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa baarimikkona, toimittajana, markkinointiviestinnän suunnittelijana ja muuttomiehenä. Tähän aikaan huomenna on hänen esikoisteoksensa.

Keywords: ammatinharjoittajat, pienyrittäjät, yrittäjät, yksintyöskentely, pakkoyrittäjyys, yrittäjyys, työllistyminen, työelämä

Author(s)
 
Publisher
Docendo
Publication year
2016
Language
fi
Edition
1
Category
Economy
Format
Ebook
eISBN (ePUB)
9789522913579

Similar titles