Login

Junkkari Kaija, Junkkari

Muutakin kuin numeroita

Junkkari Kaija, Junkkari - Muutakin kuin numeroita, ebook

18,30€

Ebook, Watermarked ePUB
ISBN: 9789522887702

Jonnekin 60. ikävuoden ympärille sijoittuvat vuodet, jolloin oma vanheneminen nousee uudella tavoin mieleen, vaikka itseään ei osakaan mieltää vielä vanhaksi. Ne ovat monelle muutoksen aikaa, jolloin oman elämän kokemuksia ja valintoja arvioidaan uudelleen.

Kaija Maria ja Lari Junkkarin teos on ajatuksia herättävä, elämänmakuinen matka noihin muutoksen vuosiin. Vanheta voi monella tavalla, mutta joka väittää, että ikä on vain numeroita, on väärässä. Jotakin tärkeää jää silloin oivaltamatta, sillä ymmärrys elämän rajallisuudesta ja rikkaudesta kutsuu meitä tarkastelemaan menneisyyttämme ja elämämme suuntaa nyt ja tulevaisuudessa.

Elämänpolkumme, pelkomme ja toiveemme, mutta myös ympäröivän kulttuurin käsitykset ja sukupolvemme kokemukset vaikuttavat siihen, kuinka kohtaamme oman vanhenemisemme.

Kaija Maria ja Lari Junkkari ovat tunnettuja kouluttajia, luennoitsijoita ja kirjailijoita. He ovat työskennelleet terapian ja työnohjauksen alueilla. He ovat kirjoittaneet yhdessä ja erikseen useita suosittuja teoksia mm. elämänkaareen ja ihmissuhteisiin liittyvistä kysymyksistä.

Keywords: ikääntyminen, ikääntyneet, vanheneminen, vanhuus, elämänlaatu, hyvinvointi, elämänmuutokset, ihmissuhteet, elämäntaito-oppaat

Author(s)
 
Publisher
Kirjapaja
Publication year
2017
Language
fi
Edition
1
Page amount
176 pages
Category
Philosophy
Format
Ebook
eISBN (ePUB)
9789522887702

Similar titles