Login

Lehtiö, Jaana

Älä aivan vielä

Lehtiö, Jaana - Älä aivan vielä, ebook

17,55€

Ebook, Watermarked ePUB
ISBN: 9789522028099

Älä aivan vielä on Jaana Lehtiön neljäs jännitysromaani. Sen juonenkäänteet keskittyvät kirjailijan ja päähenkilön, rikoskomisario Juha Muhosen, kotiseudulle Porvooseen. Kaupunki tunnetaan punaisista ranta-aitoistaan, runebergintortuista, Edelfeltin maalauksista ja nykyään myös Lehtiön jännäreistä, joissa lukuelämys syntyy kiehtovasta juonesta, herkullisista henkilöhahmoista, huumorista ja ripauksesta tunteita.

Rikoskomisario Juha Muhosen uusi esimies passittaa alaisensa tutkimaan porvoolaisen hautausmaan rötöksiä - kadonneita kukkapuskia ja särjettyjä hautalyhtyjä. Tuhansia kilometrejä etelämpänä paavilta nimensä saanut mies on yhtä turhautunut työhönsä, mutta täysin eri syistä. Yhteistä heille on ajatukset sekoittava nainen.

Kauniiksi puistoalueeksi mielletty, kulttuurihistoriallisesti arvokas hautausmaa vetää puoleensa kaikenlaisia kulkijoita. Pian tapahtumat paisuvat rönsyileväksi rikostutkinnaksi, eikä asiaa auta se, että poliisin toimista kiinnostuneet porvoolaiset, kuten komisariolle kiusallisen tuttu Hilkka Alitupa, haluavat sekaantua liiankin innokkaasti tutkintaan.

Komisario on vaikeiden ratkaisujen edessä, mutta avautuvatko hänen silmänsä liian myöhään?

Ensimmäisen kerran sympaattisen komisarion vetämä poliisiryhmä selvitti rikoksia vuonna 2013 teoksessa Joka viisautta rakastaa. Sitä seurasivat itsenäiset jatko-osat Uutta auringon alla (2014) sekä Kolmas oli ensimmäinen (2015).

Keywords: tuhotyö, hautausmaat, poliisitutkinta, uteliaisuus, naiset, rikoskomisariot, kaupungit, Porvoo, poliisikirjallisuus, rikoskirjallisuus, romaanit, kaunokirjallisuus, suomenkielinen kirjallisuus

Author(s)
Publisher
Myllylahti Oy
Publication year
2017
Language
fi
Edition
1
Series
MurhaMylly
Page amount
279 pages
Category
Novels
Format
Ebook
eISBN (ePUB)
9789522028099
Printed ISBN
9789522027863

We also recommend