Login

Saarinen, Hannu

Kauppias ja minä

Saarinen, Hannu - Kauppias ja minä, ebook

6,50€

Ebook, Watermarked ePUB
ISBN: 9789515686893

Anselm Saarisen vaikutus suomalaiseen työväenliikkeeseen ja osuuskauppatoiminnan alkuvaiheisiin sekä K-kaupan syntyyn ovat
jääneet vähälle huomiolle. Paljon ehti Anselm Saarinen saada aikaan ennen kuin huhtikuussa 1906 pidettiin Tampereella, Keskon vanhimman edeltäjän, Maakauppiaitten Osuusyhtiön perustava kokous.

Mitä kaikkea Kiikoisten Jaaran kylän myllärin kolmanneksi pojaksi syntynyt Anselm ehti tehdä, on mielenkiintoinen ja monivaiheinen tarina.

Tämän kirjan sivuilla kuvaan selvitysmatkaani isoisäni Anselmin tarinaan ja siinä ohessa kerron itsestäni. Kirja kertoo pieniä tuokiokuvia siitä, miten tämä matkani menneisyyteen etenee sekä kuvaan joitakin muistoja omasta elämästäni, näin kirjan teemaksi muodostuu "Kauppias ja minä".

Kirja toimii eräänlaisena mallina, kuinka omaa sukua voi myös tutkia ja on samalla pieni muistutus siitä ajasta, jolloin ihmisten arvot sekä elämä kulki varsin toisella lailla kuin nyt 2000-luvulla.

Keywords: Työväenyhdistys, Osuuskauppa, Kesko, sukututkimus, Pälkäne

Author(s)
Publisher
Books on Demand
Publication year
2017
Language
fi
Edition
1
Page amount
148 pages
Category
Personal history
Format
Ebook
eISBN (ePUB)
9789515686893
Printed ISBN
9789515681539

Similar titles