Login

Niiranen, Miikka

Sä maksat

Niiranen, Miikka - Sä maksat, audiobook

11,40€

Audiobook
ISBN: 9789510429280

Sä maksat on raa¿an realistinen romaani helsinkiläisten graffitimaalareiden elämästä.

Kaikki pinnat on tehty maalattaviksi. Tärkeintä on, että oma kädenjälki näkyy ympäri kaupunkia. Jännityksestä purkautuva adrenaliini ja jointti yhdessä ystävien kanssa. Parasta.

Ja putsauksesta aiheutuvat kulut maksat sinä.

Sä maksat on myös kuvaus ystävyydestä ja siitä, kuinka nuoret kokevat elämänsä suunnan olevan hukassa. Kaikki on arvokasta ja arvotonta samaa aikaan. Onko millään mitään väliä? Maailmassa tuhlataan kaikkea mahdollista kiihtyvällä tempoon, mutta työ ja rahat jakautuvat yhä pienemmälle joukolle. Kannattaako niitä edes tavoitella vai pitäisikö vain keskittyä elämään itselleen?Äänikirjaksi tarinan tulkitsee tekijäduosta Miikka Niiranen.

Miikka Niiranen ja Pekka Salminen on opittu tuntemaan Suomen musiikkikentällä rap-yhtye Gaselleiden Hätä-Miikkana ja Päkänä. Musiikin teon lisäksi Niiranen on suorittanut kasvatustieteiden ja Salminen yhteiskuntatieteiden opintoja Helsingin yliopistossa. He ovat tehneet töitä muun muassa media- ja viestintäalalla.

Gasellit tunnetaan lähiöräppiä ja modernia rytmimusiikkia yhdistelevästä soundistaan. Yhtyettä on kiitelty siitä, kuinka he ovat onnistuneet sanoituksissaan kuvailemaan 2010-luvun suomalaisnuorten sielunmaisemaa. Bändi onkin keikkaillut ahkerasti pitkin Suomea, muun muassa loppuunmyydyllä Tavastialla ja suurilla festareilla, kuten Ruisrock, Provinssi ja Ilosaarirock.

Gaselleiden kappaleita on kuunneltu Spotifyssa yli 13 miljoonaa kertaa. Instagramissa ja Facebookissa Gaselleilla on yhteensä yli 22 000 seuraajaa. Yhtye valittiin Funky Awardseissa vuoden yhtyeeksi vuonna 2016.

Miikka Niirasen (s.1988) ja Pekka Salmisen (s.1989) synnyinkodit sijaitsivat samassa rappukäytävässä Helsingin Savelassa. Siitä lähtien he ovat tehneet ja toimineet yhdessä.

Author(s)
 
Reader
Publisher
Johnny Kniga
Publication year
2017
Language
fi
Edition
1
Category
Novels
Format
Audiobook
Duration
05:59:00
Tracks
44

We also recommend