Login

Ahde, Matti

Matti Ahde Sähkömies

Ahde, Matti - Matti Ahde Sähkömies, ebook

8,40€

Ebook, Watermarked ePUB
ISBN: 9789510402160

Turvemökistä vallan huipulle – millä hinnalla?

Rutiköyhän oululaispojan tie koko Suomen silmätikuksi. Politiikkaa, urheilua ja kulttuuria, suosionosoituksia ja selkäänpuukotusta.

Nuori sähköasentaja Matti Ahde nousi vuoden 1970 protestivaaleissa kansanedustajaksi ja Kekkosen lastenkutsujen kautta ilmiömäisen nopeasti ministeriksi ja eduskunnan puhemiesaitioon. Hän sai paljon aikaan Pohjois-Suomen, urheilun ja kulttuurin hyväksi. Myös Veikkaus Oy:n liikevaihto ja tuotto tuplaantuivat Ahteen johtajakaudella, sitten vuosikausien ajojahti huipentui potkuihin ja valtakunnankäpälöitsijän poltinmerkkiin. Kansa kuitenkin muisti myös hyvällä ja äänesti miehen uudelleen eduskuntaan.

Ahteen perhe eli jatkuvasti julkisuuden valokeilassa mutta joutui koko perheen voimin myös kohujuttujen keskiöön. Hilkka Ahteen kiusaamiskohu repi auki jo arpeutuneet haavat. Matti Ahde kertoo niin saavutuksistaan kuin vastoinkäymisistään riipaisevan avoimesti, mitään salaamatta.

"Ahteen teos on syksyn tärkein poliittinen kirja."

Unto Hämäläinen, Helsingin Sanomat

Keywords: Kotimainen asiaproosa, Henkilökuvat

Author(s)
 
Publisher
WSOY
Publication year
2013
Language
fi
Edition
1
Category
Personal history
Format
Ebook
eISBN (ePUB)
9789510402160

Similar titles