Login

Keltikangas-Järvinen, Liisa

Pienen lapsen sosiaalisuus

Keltikangas-Järvinen, Liisa - Pienen lapsen sosiaalisuus, ebook

9,20€

Ebook, Watermarked ePUB
ISBN: 9789510388280

Palkitun ja pidetyn tekijän sujuvasanainen ja tuoreimpaan tutkimukseen perustuva teos pienen lapsen sosiaalisesta kehityksestä ja sen asettamista reunaehdoista mm. päivähoidolle.

Varhaislapsuus on ihmisen tärkeimpiä elämänvaiheita. Kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana luodaan lähtökohta aikuisiän sosiaalisille taidoille.

Päiväkodin merkitys lapsen kasvattajana on suuri. Ryhmä ei silti itsessään lisää lapsen sosiaalisia taitoja, sillä liian varhainen joutuminen suureen ryhmään voi olla haitaksi niiden kehittymiselle. Millaiset kokemukset sitten auttavat lasta? Onko pienen lapsen tehtävä pitää puolensa, selviytyä ryhmässä ja ratkaista sosiaalisia ongelmia? Mitä ovat alle 3-vuotiaan sosiaaliset taidot?
Kirja on tarkoitettu pienten lasten vanhemmille ja lasten parissa työskenteleville. Se on myös poliittinen keskustelunavaus, tärkeä puheenvuoro pienen lapsen sosiaalisesta kehityksestä ja laadukkaan päivähoidon reunaehdoista. Hyvä päivähoito on panostus koko yhteiskunnan hyvinvointiin ja sosiaaliseen pääomaan; viime kädessä kuitenkin poliittiset päätökset määräävät päivähoidon laadun.

Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on suomalaisen temperamenttitutkimuksen uranuurtaja ja arvostettu tietokirjailija. Hän on käsitellyt teoksissaan itsetuntoa, lasten aggressiivisuutta ja temperamentin vaikutuksia mm. ihmisen yksilöllisyyteen, koulumenestykseen ja elämänhallintaan. Hän on saanut työstään useita tunnustuksia, professoriliitto valitsi hänet Vuoden professoriksi vuonna 2008. Hänen edellinen teoksensa Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot (2010) sai Lauri Jäntin säätiön tietokirjapalkinnon ”merkittävänä yhteiskunnallisena puheenvuorona”.

Keywords: kehityspsykologia, lapset (ikäryhmät), varhaislapsuus, sosiaalinen kehitys, tunne-elämän kehitys, lapsen kehitys, sosialisaatio, sosiaaliset taidot, kotihoito, päivähoito, vaikutukset, tunteet, säätely, aggressiivisuus, vanhempi-lapsisuhde

Author(s)
Publisher
WSOY
Publication year
2012
Language
fi
Edition
1
Category
Psychology
Format
Ebook
eISBN (ePUB)
9789510388280

Similar titles