Login

Linna, Väinö

Tuntematon sotilas

Linna, Väinö - Tuntematon sotilas, audiobook

11,10€

Audiobook
ISBN: 9789510343173

Väinö Linnan kirjailijanuran loistava, historiallinen läpimurto. Sodan kritiikki ja suomalaisen sotilaan muistomerkki. Romaani, joka kulkee isältä pojalle.
"Minulta on monesti kysytty tiesinkö työn aikana, että kirjastani tulisi sellainen menestys kuin tuli. Siihen aikaan minulla oli tapana sanoa, että sitä myydään tuhannesta sataantuhanteen kappaleeseen. Tuo satatuhatta oli olevinaan jonkinlaista itseironiaa." Väinö Linna.
Teoksen myyntiluvut ovat lähellä miljoonaa kappaletta ennemmin kuin sataatuhatta.
Äänikirjan kertoja on itseoikeutetusti näyttelijä Veikko Honkanen.

Akateemikko Väinö Valtteri Linna syntyi 20. joulukuuta 1920 Urjalassa. Hän oli kotoisin vaatimattomista oloista kymmenlapsisesta perheestä ja joutui heti kansakoulusta päästyään elättämään itsensä ensin maa- ja metsätyöläisenä, sittemmin tehdastyöläisenä Tampereella Finlaysonin tehtailla vuosina 1938-1940 sekä sodan jälkeen 1944-1954. Linna ei ollut kovin innokas koulunkävijä, sen sijaan hän oli jo varhain intohimoinen lukija. Sodan jälkeen Linna aloitti määrätietoisesti omatoimisen opiskelun ja ahmi niin kaunokirjallisuutta, psykologiaa kuin filosofiaakin. Lukemisen rinnalla hän harjoitteli kirjoittamista, sillä hänen tavoitteenaan oli kirjoittaa romaani. Esikoisteos Päämäärä valmistuikin 1946. Linnan toinen romaani Musta rakkaus ilmestyi vuonna 1948. Tämän jälkeen Linna ryhtyi työstäämään pitkään mielessä hautonutta ajatustaan kirjoittaa sotakirja. Tuntematon sotilas ilmestyi vuonna 1954, ja oli heti jättimäinen myyntimenestys. Täällä Pohjantähden alla -trilogian kirjat ilmestyivät vuosina 1959, 1960 ja 1962. Väinö Linna kuoli 21. huhtikuuta 1992 Pikonlinnan sairaalassa Kangasalla. Muistotilaisuudessa professori Heikki Ylikangas selitti, miksi Linna sai osakseen ihmisten jakamattoman kunnioituksen: Linnan pyrkimys totuuteen on hänen viestinsä kantovoima, ja hänen tärkeä viestinsä teki hänestä suuren kirjailijan.

Keywords: sotakirjallisuus, klassikot

Author(s)
Reader
Illustrator
Publisher
WSOY
Publication year
2000
Language
fi
Edition
1
Categories
Novels
 
War
 
Classics
Format
Audiobook
Duration
17:53:00
Tracks
16

We also recommend