Unen salatulla siivellä

Kasteinen maa luovuttaa auringolle unensa
ja aurinko juo sen usvaisin henkäyksin.
Pensaat levittävät käsivartensa
suojellen, varoen…

Sillä siipeni lepäävät myttynä vierelläni.
Voimattomina ja särkyneinä
raivoavien myrskyjen tikareista,
uupuneina Elämän tuulten heittelyistä,
viiltyneinä puhjenneiden unelmien haavoista.

Kukka ojentaa metensä
ja mehiläinen hunajakennonsa.
Perhonen tarjoaa siipiään unelmilleni,
mutta enhän niitä voi ottaa –
en sen ainoaa elämää viedä.

Minun on paikattava omat siipeni.