Riistetty lintunen

et ihminen
itseäsi oikein tiedä
ajatuksiasi
aina edes siedä

tuomiten
suotta omaa pintaasi
häpeänkiven
nostat painoksi rintaasi

mikä mittaa
olisi toimien
teon laadun
ja rakkauden

vain kuolema
arvon antaa sen

Valon painuessa

helisee kaura
edessä ruskoveden
punerva aura
kuulee tähtikuiskehen
tien lämmöllä täyttyneen