Näin unta

Jos Esmeraldassa kauniisti hymyilevä matkatoimistovirkailija oli kirjailijaa lumoava seireeni, uudessa kirjassa seireenin osaa näyttää esittävän perinteinen muusa, ”se runotyttö josta kaikki puhuvat”. Tyttö on vasta kaksikymppinen, mutta jo kolme palkintoa esikoiskokoelmallaan saanut päättäväisesti hymyilevä tähti. Kun kertojaminälle kolmannen palkinnonjakotilaisuuden yhteydessä tulee vihdoin tilaisuus tavata kaikkia puhutteleva runotyttö, hän jänistää viime hetkellä ja tyytyy sivullisen osaansa. Ikäero on voittamaton este. Yksin Brysselin illassa hänen on itselleen rehellinen ollakseen myönnettävä: maailma on nuorten, vanhojen aika on väistyä. Mutta minkäs teet kun juuri nuorten maailma tuntuu niin jännittävältä, runotyttöjen kielenkäyttö ja maailmankuva niin viehättäviltä?

Kun seireeni houkutteli matkoille, runotyttö melkein jo olemassaolollaan ja runoillaan varsinkin kannustaa kokemaan elämää runollisesti. Vanheneminen on riesa, mutta ehkäpä juuri vanhat –vaikeasta sairaudesta toipuneet – silmät näkevät kauneutta missä sitä on: kaikkialla, siinä missä itse sattuu olemaan. Ja aina voi muistella menneitä, vaikkapa lapsuuden mieluisia maisemia. Unet ja unelmat paremmasta menneisyydestä korvaavat paljon. Jos eletystä elämästä sensuroi kaikki pettymykset, voi ajatella, että takana on lupaava tulevaisuus. Saavutus sekin, että siitä on selviytynyt hengissä ja hyvissä voimissa.

Heimo Pihlajamaa asuu Hollannissa pienessä kylässä Maastrichtin tuntumassa.