Login

Siikala, Anna-Leena

Itämerensuomalaisten mytologia

Siikala, Anna-Leena - Itämerensuomalaisten mytologia, ebook

16,10€

Ebook, Watermarked ePUB
ISBN: 978-952-222-503-0

Maailman munasta, sammosta, lintukodosta, sankarihahmoja synnyttävästä neitsyestä, jumalten pidoista ja Tuonen tytöstä kertovien laulujen mielikuvat ovat ikivanhoja ja kiehtovia.

Itämerensuomalaisten mytologia johdattaa lukijansa kalevalaisen runon lisäksi šamanistiseen sielukäsitykseen, suomalaisten geneettiseen perimään ja muinaisten kulttuurien monimuotoiseen vuorovaikutukseen. Moni suomalainen myytti avautuu muiden muassa mordvan runouden, Obin ja Altain traditioiden tai skandinaavien vanhojen kertomusten avulla.

Kalevalamittainen runous ei ollut yksin suomalaisten ja karjalaisten omaisuutta. Kalevalan aineksista lähes puolet löytyy myös virolaisesta kansanperinteestä. Lisäksi näitä lauluja lauloivat inkeriläiset ja vatjalaiset. Niistä muodostuu itämerensuomalaisten myyttien ja maailmanselitysten rihmasto.

Akateemikko Anna-Leena Siikala on koonnut merkittävän elämäntyönsä tulokset synteesiksi itämerensuomalaisten kansojen runolaulusta, šamanismista ja suullisesti periytyvästä uskonnosta.

Keywords: Kalevala, kansanrunous, kansatiede, kulttuurintutkimus, Suomen sukukansat, mytologia, suomalais-ugrilaiset kansat, uskomukset, maailmankuva, myytit, kansanperinne, kertomarunot, loitsut, kansanrunot, esittäminen, runonlaulu, kosmologia, maailmankaikkeuden synty, luomiskertomukset, jumalat, sankarit, tuli, rituaalit, kansanusko, sato, uhrit, motiivit, matkat, naiseus, eläimet, palvonta, murteet, kulttuurienvälinen tutkimus, tutkimushistoria, folkloristiikka, samanismi, Å¡amanismi, Å¡amanismi, sähkökirjat, Å¡amanismi, Å¡amanismi, Å¡amanismi, Å¡amanismi, šamanismi

Author(s)
Publisher
SKS – Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Publication year
2012
Language
fi
Edition
1
Series
SKST Tiede 1388
Page amount
536 pages
Category
Litterary Studies
Format
Ebook
eISBN (ePUB)
978-952-222-503-0
Printed ISBN
978-952-222-393-7

Similar titles