Login

Seppänen, Janne

Katseen voima - kohti visuaalista lukutaitoa

Seppänen, Janne - Katseen voima - kohti visuaalista lukutaitoa, ebook

"Päämääräni on lähteä liikkeelle konkreettisista tilanteista, katseesta, visuaalisista järjestyksistä ja katsovan ja katsottuna olevan subjektin problematiikasta. Näiden teemojen käsittelyn avulla pyrin luomaan yhden mahdollisuuden ymmärtää ihmistä osana visuaalista ympäristöä, josta kuvallinen kulttuuri muodostaa vain yhden osan. Katseen toiminnan ymmärtäminen on nähdäkseni kaiken visuaalisen lukutaidon perusta, ja tässä mielessä kirjani on ensimmäinen laatuaan Suomessa."

_x000D_
_x000D_

Katseen voima perustuu ajatukseen siitä, että myös kuvia opitaan lukemaan samalla tavoin kuin kirjoitettua tekstiä – myös kuvilla on oma kielioppinsa ja sanastonsa. Kuvallisuuden ja ylipäänsä visuaalisen kulttuurin lukeminen eroaa kuitenkin perinteisen tekstin lukemisesta monin tavoin. Vaikka monet visuaaliset esitykset, esimerkiksi valokuvat, näyttävät avautuvan katsojalle ikään kuin itsestään, niiden merkityksen muodostumisen mekanismit ja yhteydet erilaisiin visuaalisiin järjestyksiin jäävät kuitenkin usein piiloon. Näiden mekanismien näkeminen – puhumattakaan niiden ymmärtämisestä – vaatii joskus yhtä sinnikästä pakertamista kuin perinteisen lukutaidon oppiminen.

_x000D_
_x000D_

Soveltuu oppikirjaksi niille aloille, joilla käsitellään viestintää ja tiedotusoppia, kuvataiteita, identiteettien rakentumista tai ylipäänsä merkitysten syntyä. Teos tarjoaa ajattelun aineksia kenelle tahansa visuaalisesta kulttuurista ja "katseen voimasta" kiinnostuneille: valokuvaajille, graafisten käyttöliittymien suunnittelijoille, graafikoille jne.

Keywords: katse, katsominen, visuaalisuus, visuaaliset järjestykset, visuaalinen lukutaito, visuaalinen kulttuuri, medialukutaito, visuaalinen viestintä, sanaton viestintä, kuvat, valokuvat, mainoskuvat, sähkökirjat, lukutaito

Author(s)
Publisher
Kustannusosakeyhtiö Vastapaino
Publication year
2001
Language
fi
Edition
5
Page amount
249 pages
Category
Art, Art History
Format
Ebook
eISBN (PDF)
978-951-768-343-2
Printed ISBN
978-951-768-085-1

Similar titles