Login

Mäki-Lohiluoma, Kari-Pekka

Tuleeko neuvottelemalla tulosta?

Mäki-Lohiluoma, Kari-Pekka - Tuleeko neuvottelemalla tulosta?, ebook

0,00€

Ebook, Watermarked PDF
ISBN: 951-44-5480-4

Julkinen sektori jakautuu pohjoismaisen mallin mukaisesti vahvaan kunnalliseen itsehallintosektoriin ja toisaalta myös vahvaan valtion sektoriin. Koko julkisen hallinnon ja julkisen talouden kannalta on tärkeätä, että molemmat osapuolet toimivat hyvässä yhteisymmärryksessä ja koordinoidusti. Tätä tarkoitusta varten on olemassa ns. valtion ja kuntien välinen neuvottelujärjestelmä. Valtio-kunta -neuvottelujärjestelmä on taas noussut kehittämiskeskustelun kohteeksi. Tämä kirja on yksi osoitus tämän tärkeän mutta usein myös ongelmalliseksi kuvatun suhteen ajankohtaisuudesta 2000-luvulla. Kirjan kunnianhimoinen tavoite on kuvata neuvottelujärjestelmän nykytila ja etsiä vastauksia sen kehittämiseksi. Kirjan kirjoittajat ovat järjestelmän kehitystä läheltä seuranneita asiantuntijoita, virkamiehiä ja tutkijoita. Kirja on kirjoitettu kaikille aihepiiristä kiinnostuneille, mutta ennen kaikkea se pyrkii toimimaan virikkeenä valtion ja kuntien välisen neuvottelujärjestelmän kehittämisessä.
Kirjan voi tilata myös painettuna versiona Tampereen yliopiston kirjaston virtuaalikirjakaupassa.

Keywords: julkinen hallinto, valtio-kunta-neuvottelujärjestelmä, julkinen sektori

Author(s)
 
Publisher
Tampere University Press
Publication year
2000
Language
fi
Edition
1
Page amount
154 pages
Categories
Society
 
Upbringing, Education
Format
Ebook
eISBN (PDF)
951-44-5480-4

Similar titles