Kaunis Veera ja muut naislegendat

Kyseenalaisen maineen omaat naiset ovat aina kiinnostaneet kansaa. Maailman vanhin ammatti on kiehtonut. Kotkan Ruusu oli hieno nainen, joka valitsi itse asiakkaansa. Hän harjoitti ammattiaan liikkeen takahuoneessa, privaattitiloissa. Iitin Tiltu on markkinahuora, joka teki temppuset terävät taivasalla. Suivaantuessaan Tiltu saattoi jopa napsauttaa palan pois asiakkaiden sukukalleuksista. Muhoksen Mimmistä on ainakin yritetty antaa siloiteltu kuva. Mutta vanha kansa muistaa toisin. Joensuun Elli oli tiukin miesten suhteen, mutta se johtui siitä, että hän oli lesbo.

Imatran immen tarina on laulujen legendanaisista vanhin. Tämäkään salaisuus ei olisi valjennut ellei Eino Leino runon muodossa olisi rientänyt apuun. Iso-Iita ja Kaunis Veera ovat oman aikansa elämän symboleita – ilmiöitä. Sodassa riutunut Suomen kansa tarvitsi kevyttä viihdettä, irtiottoja musiikin muodossa.

Suhmuran Santran ja Mulon Mantan –laulutarinassa on surrealistinen ote yhteen naiseen, joka on sanoittajan oma vaimo. Muidenkaan laulujen legendanaisten historiikit eivät ole yksiselitteisiä. Kaikki naiset ovat menneet jo ajat sitten majan majoille, joten totuuksia ei tiedä enää kukaan. Eikä absoluuttista totuutta ole olemassakaan. Tämä oli yhdestoista hetki taltioida tarinat, tai mitä niistä enää olin jäljellä.

Legendojen tehtävä on saada ihmisten mielikuvitus siivilleen. Legendat ovat nimensä mukaisesti tarinoita, ja sellaisina ne pysyköön.

Nyckelord: Kotkan Ruusu, Petronella, Imatran Impi, Joensuun Elli, kulttuurihistoria