Logga in

Miekkavaara, Leena

Suomi 1500-luvun kartoissa. Kuvauksia ja paikannimiä

Miekkavaara, Leena - Suomi 1500-luvun kartoissa. Kuvauksia ja paikannimiä, e-bok

17,65€

E-bok, PDF, Adobe DRM-skydd
ISBN: 978-952-5671-53-7
DRM-begränsningar

Skriva utInte tillåtet
Kopiera till urklippInte tillåtet

Kun kartanpiirtäjät 1500-luvulla laativat ensimmäisiä varsinaisia karttaesityksiä Suomessa, perustuivat heidän vähäiset tietonsa kaukaisesta pohjoisesta kuulopuheisiin ja matkustavaisilta saatuihin kuvauksiin sekä antiikin maantieteilijöiden kirjoituksiin. Kuvaukset maasta liitettiin karttojen yhteyteen: Suomi oli "fin land", ylivertaisen ihana vaikkapa soisiksi ja liian vuoristoisiksi mainittuihin naapurimaihin nähden. Tiedettiin, että Suomessa puhuttiin ruotsin lisäksi omaa, omituista kieltä tai että lappalaiset olivat voimakas kansa, joka hallitsi taikavoimilla luontoa. Vuosisadan lopulla tehtyjen karttojen kuvaukset rajoittuivat jo maantieteellisiin piirteisiin.

Leena Miekkavaara, kartografian historian erityistuntija, kertoo 1500-luvun ansioituneista, Suomen karttakuvan kehittymisen kannalta merkittävimmistä kartografeista – Jacob Ziegleristä, Olaus Magnuksesta, Sebastian Münsteristä, Abraham Orteliuksesta, Lucas Janszoon Waghenaerista ja Gerard Mercatorista. Miekkavaaran huomio kohdistuu erityisesti kartoilla esiintyviin paikannimiin, joiden olemusta ja syntyä hän selvittää. Karttojen monikielisestä nimistöstä kirjaan kerätty taulukko on vuosikymmenien tutkimustyön yhteenveto – nimille on pyritty myös löytämään nykyvastikkeet.

FT Mikko Huhtamies / Bibliophilos 1/2009:
”Kirjan uutta kiinnostavaa antia on karttakuvausten julkaisu suomennettuina ja lyhentämättöminä sekä kirjan lopussa oleva taulukko, johon tekijä on koonnut kaikkien kuuden kartografin karttojen paikannimet.”

”Teoksen kuvituksena olevat kartat ovat selkeitä ja niistä otetut osasuurennokset havainnollisia. Osa kartoista on Suomessa ennen julkaisemattomia.”

”Kaiken kaikkiaan Leena Miekkavaaran teos on kiinnostava ja pätevä yleisesitys ja päivitys Suomen varhaisen karttakuvan hahmottumisesta.”

FL Suvianna Seppälä / 20.2.2009 Agricola Suomen historiaverkko (http://agricola.utu.fi):
”– – on loistavin kuvin varustettu kaunis karttakirja ja hyvä jatkoteos kaksi vuotta aikaisemmin julkaistulle Ulla Ehrensvärdin kirjalle Pohjolan kartan historia – –. Leena Miekkavaaran kirjoittama teos 1500-luvun kartoista on tarpeellinen lähdeteos kaikille 1500-luvun tutkijoille.”

”Erityisesti kirjan loppuun liitetty paikannimiluettelo, jossa kartoissa esiintyvät nimet on koottu yhteen taulukkoon, ansaitsee kiitosta, sillä osa nimistä askarruttaa edelleen tutkijoita.”

Nyckelord: Historialliset kartat, kartografia, kartanpiirtäjä, Suomi, vanhat paikannimet, kartografit, 1500-luku, historialliset kartat, merikartat, historia, Pohjola, sähkökirjat, paikannimet

Författare
Utgivare
AtlasArt Kustannusosakeyhtiö
Utgivningsår
2008
Språk
fi
Utgåva
1
Sidantal
104 sidor
Kategori
Historia
Format
E-bok
eISBN (PDF)
978-952-5671-53-7
Tryckt ISBN
978-952-5671-17-9

Liknande e-böcker