Kuopion Muotoiluakatemia Savonia-ammattikorkeakoulussa toteutti hankkeen HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KÄYTTÖLIITTYMÄT JA PALVELUALUSTAT MATKAILUSSA JA VAPAA-AJASSA, jota aiheellisesti kutsutaan HYMY:ksi.
Hankkeessa paneuduttiin käyttäjäkeskeiseen muotoiluun uusien toimintaympäristöjen kehitysvälineenä, kohderyhmänä matkailun ja vapaa-ajan yritykset. Hankkeen kesto oli 1.4.2008-28.2.2010. Päärahoittaja oli TEKES vapaa-ajan palvelujen tutkimus- ja kehittämisohjelmasta.
Hanke on palvelumuotoilun hanke, joka on toteuttanut niin Kuopion Muotoiluakatemian korkeakouluopetuksen tavoitteita kuin myös vastannut alueelliseen kehittämiseen ja yritysten tulevaisuuden tarpeisiin.
Palvelumuotoilu-termi sisältää sekä palvelun että muotoilun. Hankkeen tavoitteena on ollut löytää, kehittää ja testata uusia ja innovatiivisia vapaa-ajan ja hyvinvointimatkailun toimintaympäristökonsepteja. Palvelumuotoilulla on tässä hankkeessa kehitetty yhteistyöyrityksille edellytyksiä tuottaa asiakkailleen hyvinvointiin liittyviä palvelukokemuksia. Siis palveluitakin voi muotoilla. Alueellisen tutkimuksen yksi painopistealueista on hyvinvointi. Hanke on hyödyntänyt alueen hyvinvoinnin osaamiskeskittymää.
Emme toimita kirjojen mukana mahdollisesti tulevaa lisämateriaalia (esim. CD- tai DVD-levyjä).