Sisäänkirjautuminen

Lihammer, Anna

Kun pimeys peittää maan

Lihammer, Anna - Kun pimeys peittää maan, e-kirja

Ei saatavilla

Ruotsin dekkariakatemian palkinto!

On vuosi 1934, ja pimeys laskeutuu Euroopan ylle. Saksassa natsit ovat nousseet valtaan ja Ruotsissa nuijitaan läpi tiukka sterilisaatiolaki.

Uppsalan yliopiston anatomian instituutin kellarista löydetään huomattava tutkija kammottavasti murhattuna. Ruumisaltaaseen nakatun vainajan kallossa on merkillisiä jälkiä. Murhatutkimuksia johtaa omapäinen komisario Carl Hell apunaan radikaali poliisisisar Maria Gustavsson. Murhaajaa jäljittäessään kaksikko joutuu astumaan yhteiskunnan ylimpiin piireihin, joissa kumpikaan ei ole kotonaan.

Esikoisromaanissaan Kun pimeys peittää maan arkeologi, FT Anna Lihammer tunkeutuu syvälle 1930-luvun ruotsalaiseen kansankotiin. Tarkkanäköinen rikosromaani valittiin viime vuonna Ruotsissa parhaaksi esikoisdekkariksi. Tietokirjoillaan Lihammer on jo voittanut muun muassa vuoden parhaan historiateoksen palkinnon.

Avainsanat: romaanit, jännityskirjallisuus, historiallinen jännityskirjallisuus, aikakausiromaanit, poliisikirjallisuus, murha, akateemikot, eugeniikka, tutkimus, etiikka, kosto, tutkijat, rikoskomisariot, poliisit, tiedeinstituutit, kaunokirjallisuus, Uppsala, Ruotsi, ruotsinkielinen kirjallisuus, käännökset

Tekijä(t)
Kääntäjä
Julkaisija
Otava
Julkaisuvuosi
2015
Kieli
fi
Painos
1
Kategoria
Romaanit, novellit
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789523001855

Suosittelemme myös