Sisäänkirjautuminen

Peltola, Jari

Sinua vartioin

Peltola, Jari - Sinua vartioin, e-kirja

17,55€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 9789522026804

Politiikan ja verkostoyhteiskunnan tutkijana Jyväskylän yliopistossa työskennellyt Peltola on aiemmin käsikirjoittanut mm. Venla-palkittua Itse Valtiaat -animaatiosarjaa. Hänen aiemmat teoksensa ovat Kuolleen miehen asento (2014) ja Doloresin huuto (2015).

Vanhempi rikoskonstaapeli Taina Laaksonen on tottunut huolehtimaan toisten ihmisten turvallisuudesta. Pääsiäiseen valmistautuva seurakuntapastori Aili Koskirinne saarnaa puolestaan meitä kaikkia vartioivasta korkeammasta voimasta. Erdelan Celki on Turkista Suomeen muuttanut kurdi, joka kaitsee monikulttuurisen jalkapallojoukkueen junioreita. Mutta kuka lopulta vartioi heitä kaikkia?

Jäävedellä pääsiäisenä pelattava salijalkapallon April Cup -turnaus saa dramaattisen alun, mikä tuo paikalle Tainan työtovereineen. Rikostutkimus heittää Tainan mukaan peliin, jonka säännöt tuntuvat muuttuvan jatkuvasti, eikä edes omiin joukkuetovereihin voi aina luottaa.

Sinua vartioin on Jari Peltolan kolmas Taina Laaksonen -romaani. Se sijoittuu 2000-luvun monikulttuuriseen Suomeen. Tutkimuksen edetessä Taina tapaa ihmisiä, joilla kaikilla on vankka käsitys siitä, millaisessa maassa he elävät. Mutta mitä tapahtuu, jos nuo näkemykset eroavat toisistaan liikaa?

Uskonnollisissa tarinoissa pääsiäinen vaatii uhrinsa. Sinua vartioin -romaanissa Taina yrittää estää saman tapahtumisen myös tosielämässä.

Avainsanat: räjähdykset, pommit, murha, monikulttuurisuus, turnaukset, futsal, pääsiäinen, rikosylikonstaapelit, maahanmuuttajat, kurdit, papit, poliisi, sähkökirjat, jännityskirjallisuus, rikoskirjallisuus, romaanit, kaunokirjallisuus, suomenkielinen kirjallisuus, Jäävesi

Tekijä(t)
Julkaisija
Myllylahti Oy
Julkaisuvuosi
2015
Kieli
fi
Painos
1
Sarja
MurhaMylly
Sivumäärä
215 sivua
Kategoriat
Romaanit, novellit
 
Jännitysromaanit
 
Rikos
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
9789522026804
Painetun ISBN
978-952-202-658-3

Suosittelemme myös