Sisäänkirjautuminen

Varis, Soile

Suomen historian käännekohtia

Varis, Soile - Suomen historian käännekohtia, e-kirja

Ei saatavilla

Suomen historian käännekohtia kertoo kaikki olennaiset vaiheet Suomen kehityksestä 1800-luvulta 2000-luvulle. Kirjassa käsitelty historiallinen ajanjakso koostuu Ruotsin vallan ajasta, Venäjän vallan aikakaudesta ja itsenäisen kansakunnan historiasta. Runsaasti kuvitettu kirja kertoo tiiviissä tietopaketissa Suomen valtiollisen ja kansainvälisen aseman muutoksen. Mukana ovat keskeiset maata kohdanneet kriisit sekä yhteiskunnalliset, taloudelliset ja kulttuuriset murrokset. Suomen historiaan on vaikuttanut moni hallitsija Kustaa Vaasasta, Napoleonista, Aleksanteri II:sta ja Hitleristä lähtien aina maamme Euroopan unioniin liittäneisiin päättäjiin asti. Kaikilla heillä on oman aikansa ja paikkansa tässä kronologisesti etenevässä kirjassa. Jokainen Suomen historiasta kiinnostunut voi kirjan lukemalla nopeasti palauttaa mieleensä kansakunnan keskeiset vaiheet. Vaikka kirja tiivis tietopaketti onkin, aineisto on kattava, sillä se sisältää lukion Suomen historian kurssin keskeisen tietoaineksen.

Avainsanat: historia, Suomi, 1800-luku, 1900-luku, 2000-luku, Ruotsi, Venäjä, Neuvostoliitto

Tekijä(t)
Julkaisija
Klaava Media
Julkaisuvuosi
2011
Kieli
fi
Painos
1
Kategoria
Historia
Tiedostomuoto
E-kirja
Painetun ISBN
978-952-5901-10-8

Samankaltaisia e-kirjoja