Sisäänkirjautuminen

Perälä, Matti

Muistoja Jumalasta

Perälä, Matti - Muistoja Jumalasta, e-kirja

14,65€

E-kirja, Vesileimattu ePUB
ISBN: 978-952-235-754-0

Mitä aikuiset perimmältään ajattelevat? Aikuisen elämänkatsomus oli Matti Perälän kirjan työnimi koko kirjoittamisen ajan.

Kymenlaakso, Etelä- ja Pohjois-Karjala sekä Uusimaa ovat kirjan kertomusten maisemaa. Ympäristön ohessa kysymys on ennen muuta mielestä. Kirjan luvut, esimerkiksi ”Pursiainen Adrianon baarissa” ja ”Lumihiutale” kertovat siitä maisemasta, mielestä, joka ei tunne maakuntien rajoja. Mieli toki on aina jostain kolkasta kotoisin mutta kuitenkin jotain, joka meitä ihmisiä yhdistää.

Keväällä 2013 kirjan käsikirjoitus oli olemassa, kieli ja kuvat oli tarkastettu. Jotain oli kuitenkin edelleen kesken. Matti kertoo, että keskeneräisyyden tunne häiritsi. ”Koin, että käsikirjoitus oli valmis eikä kuitenkaan ollut. Jonkinlaista huojennusta tunsin, kun löysin sukulaissieluja.” Eräs heistä ilmaisi ominaislaatunsa teemalla, jonka kirjoittaja tunnisti omakseen: ”Theological Reflections on a life.” Vapaasti suomentaen tämän kirjan ideana on siis refleksio, taaksepäin taipuminen, mietiskely: Erään elämäntarinan tuumailua niin että otetaan lukuun Jumalan mahdollisuus.

Kirjan kertomukset etsivät uskon- ja elämänkatsomuksen perustaa, arvoja ja perustavanlaatuista asennetta. Muistoja Jumalasta viittaa elämän taitekohtiin, niihin, joiden sanoiksi pukeminen ei ole helppoa. ”Minun on aina ollut vaikeaa löytää omia sanoja. Uskon, että tämä vaikeuteni ja sen vähittäinen voittaminen koituu nyt lukevan lähimmäiseni avuksi.”

Matti Perälä on Pohjois-Karjalan Tohmajärvellä asuva teologian tohtori. Hän on toiminut seurakuntapastorina Espoossa ja Vantaalla sekä yhteensä 30 vuotta kirkkoherranvirassa Ylämaalla, Kuusankoskella ja Lapinjärvellä. Matin harrastuksia ovat liikunta, piirtäminen ja kitaransoitto.

Väitöskirjan Matti teki filosofian ja teologian rajamailta, ihmiskäsityksen perusteluista. Ihmisen paikka maailmassa kiinnostaa Mattia. Kerran se kiinnosti väitöskirjaksi asti ja nyt elämän vaiheiden tutkailuna ja kuvina jostain syvemmästä, ehkä peräti Jumalasta. Refleksio toteutuu kirjassa tavalla, joka houkuttelee lukijaa muistamaan omia vaiheitaan.

Freelance-toimittaja Hannele Niemi ja toimittaja Kari Sarkkinen auttoivat kirjan käytännön ratkaisuissa. Hannele tuumaili tekstiä ja Kari antoi käyttöön Matin maalauksista ja tilatöistä ottamansa valokuvat. Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö tuki apurahalla.

Kirjan myötä Matti – ystävien kesken Matu – kutsuu: Lähde mukaan oman elämäsi retkelle!

Tekijä(t)
Julkaisija
Mediapinta Oy
Julkaisuvuosi
2014
Kieli
fi
Painos
1
Sivumäärä
130 sivua
Kategoria
Uskonnot
Tiedostomuoto
E-kirja
eISBN (ePUB)
978-952-235-754-0

Samankaltaisia e-kirjoja