Tätä maata olen rakastanut

Eno löytää sisarenpoikansa kalpeana ja vapisevana isänsä ruumiin ääreltä, mutta yksitoistavuotias Dieter ei muista, mitä kotihuvilalla on tapahtunut. Vain paluun naapurilta, jonne hän ei ole kehdannut jäädä illalliselle. Hän ja Hans – mikä ihme sai heidät tappelemaan noiden hienojen lasten edessä? Ihanteellinen varhaiskypsä Dieter, perheen huolenkantaja, joutuu varhain ankaran haasteen eteen. Hän tukee isovanhempiaan, kuuntelee naapureiden murheita, koettaa huolehtia pikkuveljistä. Kuinka on mahdollista, että ymmärtäväinen, pohdiskeleva, paljon lukenut Dieter lopulta on vakaumuksellinen natsi? Veljet löytävät rakkaan ystävän nuoresta pastorista, joka vierailee tarinassa historian todellisuudesta, mutta Dieterin kohdalla Dietrich Bonhoeffer myöhästyy. Hän saattaa rippikouluoppilaansa, Hansin, rauhallisesti kuoleman rajan yli, hän tukee ja kannustaa lapsekasta Adia. Dieterin kasvatuksen ovat hoitaneet kansallissosialistit. Dieter on opetettu tunnustamaan oikeiksi ryhmän päätökset sallitusta ja kielletystä – Dieter uskoo oman myötäelämisen kykynsä olevan väärin, ja häpeää sitä. Lopulta ristiriitojen repimä nuori keskitysleirin vartija löytää poliittisten vankien luettelosta tutun nimen. Hänellä on jälleen unelma; löytää vankijoukosta Dietrich Bonhoeffer, ja saada apu epätoivoonsa. Viime hetkellä elämä haastaa hänet. Dieter ei voi muuta. Hän luopuu kaikesta, kadottaa elämänsä, lunastaen tietämättään sen siten itselleen.