Login

Heinonen, Tapani

Reunalla: romaani

Heinonen, Tapani - Reunalla: romaani, ebook

16,05€

Ebook, Watermarked ePUB
ISBN: 9789524926898

Juhani Niemisen elämässä kaikki näyttäisi olevan hyvin. Isän odottamaton sairastuminen avaa kuitenkin lapsuuden arvet ja pakottaa hänet kasvokkain torjuttujen totuuksien kanssa. Alkaa ankara kamppailu.

Vastakkain ovat suvun jyrkät asenteet ja oikeus omaan minuuteen. Juhanin on punnittava uudelleen suhde omiin vanhempiin ja sisareen. Vihan viimeinen käyttöpäivä ei olekaan vielä umpeutunut.

Juhanin homoseksuaalisuus on perheelle ja etenkin isälle punainen vaate. Lapsuuden kodin ovet sulkeutuvat. Lopulta koettu vääryys ajaa Juhanin puolustamaan ihmisarvoaan ja oikeuksiaan. Hän huomaa seisovansa kuilun partaalla; taas kerran on kohdattava ulkopuolisuus, pettymykset ja lapsuuden pelot.

Reunalla on kertomus vihasta, rakkaudesta ja anteeksiantamisen vaikeudesta. Se kuljettaa lukijaa 60-luvun kyläyhteisöstä kohti tätä päivää ja piirtää kuvaa niistä maan hiljaisista, jotka astuivat ansaan. Ja miehestä, joka riuhtoi itsensä vapaaksi.

Keywords: psykologiset romaanit, esikoisteokset, muistot, lapsuus, nuoruus, homoseksuaalisuus, seksuaalinen identiteetti, hyväksyminen, seksuaaliset poikkeavuudet, asenteet, vanhempi-lapsisuhde, perinnönjako, riidat, perinnöt, maatilat, ahdasmielisyys, kylät, isät, pojat, äidit, kirkonkylät, Saarettomanjärvi

Author(s)
Publisher
Minerva Kustannus
Publication year
2012
Language
fi
Edition
1
Categories
Novels
 
Psychological
Format
Ebook
eISBN (ePUB)
9789524926898

We also recommend