Login

Erma, Juhani

Hyvä hallitustyö

Erma, Juhani - Hyvä hallitustyö, ebook

Not available

Hallitustyötä osaavien ihmisten tarve on jatkuvasti kasvanut. Samalla on kasvanut kaikkien tuota työtä tekevien henkilöiden tiedon tarve. Enää ei voida luottaa siihen, että » kun Herra antaa viran, hän antaa myös viisauden» . Jokaisen hallitustyöskentelijän tulee jo oman oikeusturvansa takia tietää vastuunsa ja olla selvillä oikeista toimintatavoista. Toisaalta yrityksen edustajien ja omistajien tulee tietää, mitä hallitukselta voi odottaa ja mitä ei.

Kirjassa käsitellään ensisijaisesti osakeyhtiömuotoisen pk-yrityksen hallitusta, mutta useimmat esitetyt ohjeet sopivat myös hallitustyöskentelyyn yleensä. Kirjan lopun laaja liiteosio sisältää muun muassa osakeyhtiölain, asialuettelon listaamattomien yhtiöiden hallinnon kehittämiseksi, listayhtiöiden hallinnointikoodin sekä pöytäkirja- ja työjärjestysmalleja.

Teos on tarkoitettu sekä kertomaan perusasiat hallitustyöstä ensimmäiseen hallituspaikkaansa menevälle että kulkemaan mukana kokeneempien hallitustyöskentelijöiden salkuissa. Liitteineen kirja toimii hyvänä hakuteoksena silloin kun läsnäolijoiden tietämys tai muisti ei ylety kaikkiin hallitustyön yksityiskohtiin.

Kirjan ovat kirjoittaneet OTL, VT, asianajaja Juhani Erma, TkT, toimitusjohtaja Tommi Rasila ja Hallitusammattilaiset ry:n pääsihteeri Olli V. Virtanen. Kaikilla kirjoittajilla on pitkä ja monipuolinen kokemus hallitustyöstä.

Saatavilla myös paperikirjana Helsingin kauppakamarilta, tilaa tästä!

Author(s)
 
 
Publisher
Kauppakamari
Publication year
2009
Language
fi
Edition
1
Page amount
164 pages
Category
Economy
Format
Ebook
eISBN (PDF)
9789522460578
Printed ISBN
9789522460066

Similar titles