Login

Nummelin, Juri

Valkoinen hehku: Johdatus elokuvan historiaan

Nummelin, Juri - Valkoinen hehku: Johdatus elokuvan historiaan, ebook

22,20€

Ebook, Watermarked PDF
ISBN: 978-951-768-359-3

Elokuvan historian oppikirjassa käydään läpi liikkuvan kuvan historiaa 1600- ja 1700-luvun keksinnöistä lähtien aina 2000-luvun alun digi- ja megaelokuvan aikakauteen asti. Siinä tarkastellaan sekä tunnetuimpia suuntauksia elokuvan historiassa että tuntemattomammiksi jääneitä populaarielokuvan kehityslinjoja. Pääosassa ovat elokuvien tekemiseen ja tuotantoon liittyvät seikat ja kerrontatapojen historia. Teoksessa käsitellään myös elokuvan esittämistapojen historiaa sekä elokuvan sosiaali- ja taloushistoriaa.

Kirjassa on mukana useita elokuvantekijöitä ohjaajista näyttelijöihin, mutta siinä ei korosteta niin sanottua tekijöiden historiaa. Myös vähemmän tunnetut elokuvamaat ja kulttuuripiirit ovat hyvin edustettuina. Erikoishuomion saavat kokeellinen elokuva, dokumenttielokuva ja animaatioelokuva, joista ei ole aiemmin ollut saatavilla suomeksi kattavaa historiaa.

Keywords: elokuva, elokuvahistoria, elokuvateknologia, elokuvatekniikka, attraktioelokuva, elokuvateollisuus, elokuvastudiot, hollywood, mykkäelokuva, kokeellinen elokuva, strukturaalinen elokuva, roskaelokuvat, äänielokuva, realistinen elokuva, neorealismi, modernistinen elokuva, postmoderni elokuva, postmodernistinen elokuva, modernistinen elokuva, elokuvan uusi aalto, dokumenttielokuva, animaatioelokuva, suomalainen näytelmäelokuva, suomalainen elokuva

Author(s)
Publisher
Kustannusosakeyhtiö Vastapaino
Publication year
2005
Language
fi
Edition
1
Page amount
460 pages
Category
Art, Art History
Format
Ebook
eISBN (PDF)
978-951-768-359-3
Printed ISBN
951-768-164-X

Similar titles